sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Tummia pilviä horisontissa

Mielenkiintoinen viikko takana jälleen. Kiireet eivät vielä hellittäneet. Tuntuu kuin joutuisi tekemään kaksin verroin töitä, että pystyy pitämään yhden viikon lomaa. Työviikosta selvittiin ja nyt on edessä toivottavasti ansaittu viikon talviloma. Mahtui viikkoon paljon muutakin.

Pelien osalta on nähty nousuja ja laskuja. Alkuviikosta Unibet ja Prima eivät suostuneet toimimaan, joten kävin taas pelailemassa Full Tiltillä. Sieltä mieleeni jäi vain yksi todella huikea käsi, mutta siitä myöhemmin lisää. Keskiviikko oli Unibetillä todella huima ja tein todella hyvän tuloksen. Sain hyviä käsiä ja kortit osuivat kiitettävästi. Mikä tärkeintä, uskalsin myös lyödä niillä hyvillä käsillä ja se tuotti tulosta.

Jokaisella kolikolla on myös se kääntöpuoli. Eilinen ilta meni vuorostaan päinvastoin kuin keskiviikko. Kaksi kärkipariani häviää runner-runner värille. Ässäni murretaan pariin otteseen ja jos ei viimeistään turni tuhoa käsiäni niin riveri pitää siitä huolen. Näistä peleistä jäi tosin taas opittavaa, joten ne käydään läpi ja koitetaan parantaa omaa peliä. Pitää kuitenkin muistaa se, että huonolle tuurille ei mitään voi. Täytyy vain pyrkiä pelaamaan parasta peliään.

Kuluneelta viikolta löytyy muutamia pelejä, joihin olen itse jo melko tyytyväinen. Muutaman kerran päättelyni osui oikeaan ja sain vastustajat kiinni isoista bluffeista. Erästä pelaajaa sain työnnettyä tiltin partaalle ja sain hänet puskemaan stackinsa minulle toiseksi huonoimmalla kädellä. Sain myös kasvatettua pienestä blindista varsin mukavan potin flopatulle täyskädelleni.

Olen myös työstämässä uutta muutaman käden kattavaa videota blogiini. Uusien asioiden oppiminen ja oman osaamisen laajentaminen on huomattavasti miellyttävämpää, kun pääsen sen tekemään kahden mieluisan harrastukseni parissa.

Sitten näihin tummiin pilviin. Jokaisella pokerifoorumilla tuntuu olevan melko kiivasta keskustelua aiheesta: "Nettipokerin pelaamista halutaan rajoittaa." Joitain ennusmerkkejähän on ollut jo havaittavissa, kun keskustelut nettipokerista leviävät ja asioita aletaan käsitellä julkisesti. Nettipokerista on tullut iso paha, joka syöksee suomalaisia kurimukseen. Tämä alkaa kieltämättä jo hiukan huolestuttamaan, sillä näimmehän jo mitä härdelliä lakiehdotuksilla saatiin tekijänoikeuksille mp3-puolella. Eräät tahot vievät kiivasti eteenpäin näkemyksiään, mutta eivät itsekkään aina ymmärrä mitä nämä lait saavat aikaan ja mihin ne todella vaikuttavat. Näitä asioita ei valitettavasti lähdetä aina ratkomaan sieltä, missä mahdolliset ongelmat ovat. Tuntuu kuin joitain lakeja pyritään tuomaan vain siksi, että isot rattaat saavat rauhassa pyöriä taustalla ja tahkoa rahaa.

Effin sivuilta lainattuna: "Nettipelit ovat epäilemättä joillekin ongelma. Ennustan, että ongelmaa ehdotetaan pian ratkaistavaksi (aivan kuten Ruotsissa ja Norjassa) yrittämällä estää koko kansalta pääsy kansainvälisille pelisivuille. Siis siltäkin suurelta enemmistöltä, jolle pelit eivät ole ongelma. Tämän kansanterveystyön ohessa samalla kätevästi suojellaan kotimaista tuottoisaa rahapelimonopolia."

Aiheesta löytyy paljon lisää keskustelua ja juttuja:
Keskisuomalainen: "Nettipokerin pelaamista halutaan rajoittaa"
Keskustelua Pokeritiedon foorumilla
Effin sivuilta: "Nettisensuuria ollaan laajentamassa nettipokeriin"
MTV3 -Nettipokeriin saatetaan puuttua
Keskustelua Pokerisivuilla
Adressi nettipokerin kieltämistä vastaan


Harrastelija - puoliammattilainen - ammattilainen - rikollinen? Tähänkö ollaan tosiaan menossa, että seuraava askelma, jonka lähitulevaisuudessa otan onkin esim. NL50:stä rikolliseksi? Mitä kävi rakkaalle harrastukselleni, jossa pyrin kehittämään itseäni pelurina?


Maanantain saldot:
Unibet
NL$20 (full), 1h 05min, 48 jakoa, -$1,22
NL$20 (full), 1h 42min, 96 jakoa, -$10,19
NL$20 (full), 1h 38min, 91 jakoa, -$2,25
NL$20 (full), 1h 23min, 59 jakoa, +$8,1

Tiistain saldot:
Full Tilt
NL$25 (full), 1h 22min, 71 jakoa, +$4,6
NL$25 (full), 1h 21min, 83 jakoa, -$2,4
NL$25 (full), 1h 20min, 89 jakoa, -$6,5

Keskiviikon saldot:
Unibet
NL$20 (full), 1h 24min, 79 jakoa, +$45,76
NL$20 (full), 1h 20min, 75 jakoa, +$21,29
NL$20 (full), 1h 15min, 76 jakoa, +$14,9
NL$20 (full), 1h 14min, 65 jakoa, +$23,93

Lauantain saldot:
Unibet
NL$20 (full), 1h 20min, 64 jakoa, -$18,2
NL$20 (full), 1h 16min, 64 jakoa, -$5,7
NL$20 (full), 1h 16min, 66 jakoa, +$5,0
NL$20 (full), 1h 11min, 70 jakoa, -$18,71

Sunnuntain saldot:
Unibet
NL$20 (full), 1h 09min, 50 jakoa, -$20,0
NL$20 (full), 1h 06min, 54 jakoa, -$2,43


Yhteensa ma & ke & la & su
Dollareita +35,98