lauantaina, elokuuta 26, 2006

Ostetaan vähänkäytetty uhrilahja

Sillä jotain olen nyt tehnyt mikä on loukannu pokerijumalia. Täytyy varmaan käydä virvelöimässä tai jonkun katiskalla lähimmässä järvessä, että saan sopivan monnin tai lahnan uhrattavaksi pokerin alttarilla. En tiedä riittäkö kumpikaan noista lepyttämään pokerijumalia, mutta voisi ainakin yrittää. Eilinen perjantai oli kyllä taas niin uskomaton päivä pokerin osalta, että alkaa menemään yli ymmärrykseni. Joka kerta kun pääsin perille vastustajasta ja sain ansan viritettyä, niin jostain tulee se ihmekortti ja pelastaa tämän saaliini. Tehden samalla minusta ihan täyden pellen. Pari peliä meni ihan täydessä tiltissäkin ja sehän tietää rahanmenoa. Ihmetyttää vain, että miten ihmeessä nämä vastustajat onnistuvat niin hyvällä prosentilla väistämään koukkuni. Esimerkiksi kun saan AA:n nalkkiin omia tripsejäni vastaan, niin riveri muodostaa pöytään suoran ja naps. Siima menee poikki juuri kun olen saamassa fisun haaviin ja kellahdan itse jorpakkoon. En pidä itseäni mitenkään huippupelaajana ja pyrin olemaan aliarvioimatta vastustajiani, mutta välillä tuntuu, että olisin eräitä heistä edellä pelillisesti. Vai olenko minä se pöydän pulskin fisu?

En tätä ole kyllä valmis vielä allekirjoittamaan. Niin monesti kuin se on jo sanottu, niin ohivedot kuuluvat pokeriin. Niitä kun tulee tarpeeksi yhdelle tai kahdelle päivälle, niin olisiko jo se downswingi. Pelini kyllä huononee näiden myötä. Tiltit ovat tuleen melkoisen tutuiksi tässä kesäloman aikana ja eilen jälleen turhauduin oikein kunnolla. Kaiken kruunasi dollaripöydän sittari jota kokeilin. Peli kulki hyvin ja strategiani piti kun porukka väheni. Avasin peliäni hyvin ja dominoin peliä. Olin chipleaderi kun mentiin Heads-Uppiin ja vastustaja oli juuri siinä missä halusinkin. Loukussa ja melkoisen aseettomana agressiivisen pelini edessä. Ensimmäinen vastustajan tuplaus tuli kun A9:ni törmäsi AA:han. Pelini kuitenkin pysyi kasassa ja dominoin peliä. Lopullinen niitti tuli kun vastustaja kyllästyi korotuksiini ennen floppeja. Tällä kertaa minulla oli K T. Reissasin BB:stä jälleen ja vastustaja heitti all in. Maksan ja näen vastustajalla 7 8. Olen tyytyväinen tähän. Floppi tuo 5, 2c, 4. Turni on T ja saan parin. Riverillä tulee Q ja antaa vastustajalle värin. Heitän vaivaiset loput roponi seuraavassa kädessä Q5 kädelle ja vastustaja maksaa KJ:llä. Kummallekkaan ei apuja ja vastustaja voittaa sittarin.

Onneksi työni alkavat taas ensi viikolla ja saan muuta ajateltavaa kuin pokeri. Olen jo aiemminkin puhunut siitä miten tappiot pitäisi ottaa. Tässä sitä nyt harjoitellaan taas. Summat joita häviän eivät tosiaankaan ole mitään päätähuimaavia, mutta kukapa sitä mielellään rahoistaan luopuisi. Pelaajan kassan - bankroll, rolli - pitäisi olla pyhä, joten tottakai sitä yritetään varjella ja suojella. Vielä kun jaksaisin ja saisin pelattua nuo puuttuvat VIP-pisteet. 500:lla pistellä saisin 100 euroa takaisin, joka paikkaisi aika hyvin tämän downswingin jota juuri eletään.

Alla olevaan videoon olen koonnut muutaman käden näistä kuluneista peleistä. Nämä ovat vain kerma kakun päällä. Murto-osa pelatuista käsistä ja tilanteista, mutta antavat hiukan kuvaa siitä miten pelit ovat menneet. Osa käsistä on ihan omaa huonoa peliäni ja löydän asioita joita tekisin nyt toisin. Muutamat ovat taas näitä hetkiä, kun vastustajaa onnistaa. Readit, joita heistä ja heidän aiemmista peleistä olen saanut, eivät ole lopulta täysin vääriä. Ratkaisut käsissä mukautin näihin, mutta juuri kun olen saamassa heidät nalkkiin kuuluu se naps. Onneksi nämä alkavat jo hiukan naurattamaan, sillä "That's poker!"


Perjantain saldot:
NL50€, 0h 49min, 67 jakoa, -5,6€
NL20€, 0h 48min, 59 jakoa, -18,77€
NL20€, 1h 14min, 121 jakoa, -1,97€
NL20€, 0h 52min, 69 jakoa, -10,0€

NL$25, 1h 09min, 78 jakoa, $ -5,9
Sit&Go NL $11, 6 players, 0h 24min, 45 jakoa, sijoitus 3. ja saldo $ -11
Sit&Go NL $6, 6 players, 0h 49min, 83 jakoa, sijoitus 2. ja saldo $ +6

Yhteensä:
Dollareita -10,9 $
Euroja -36,34 €
VIP-saldo 365 of 500

Ovat tästä muutkin selvinneet...

2 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

AA vs KK on ihan normaali käsi. Tälläisiä vaan tapahtuu.
Seiskoilla en ihan ymmärrä All-Inin maksua.
Kolmella nelosella käy huono tuuri. Hyvin pelattu käsi.
AKs vs. AKs oli kyllä aika rankka tappio.

27 elokuuta, 2006 14:23  
Blogger nautti said...

Kiitos kommenteistasi olli. Mukava kuulla muidenkin mietteitä pelaamistani käsistä.

KK:lla törmätään usein AA:han ja jälki on sen mukaista. Jälkeenpäin kun katson tuota kättä, niin olisin voinut kenties katsoa flopin rereissun sijaan. Heittää KK:ni pois kun flopissa jo tuli A pöytään sen sijaan, että lättään all in ja mennään loppuun asti.

Tuo 77 oli harkittu veto tuohon väliin, sillä tuo All In- temppu oli jo nähty monesti tuolta tyypiltä. Harmi vain kun hän sai J:n kiinni flopissa. Muutenhan J6s ei välttämättä ole all in käsi tuossa paikassa.

Kolmet neloset meni omastakin mielestä ihan ok jos lopputulosta ei ota huomioon. Vastustajalla kävi tuuri siinä kohtaan.

Aks vs. AKs on jo kieroutuneella tavalla koominen.

29 elokuuta, 2006 00:55  

Lähetä kommentti

<< Home