tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Tervetuloa eläviin kuviin

Päivät vilistävät ohi melkoista kyytiä ja varsinkin silloin kun on sitä tekemistä. Pokerit jäivät todella vähiin viikonlopun osalta. Perjantaina tosin tapahtui, joten kerrottavaa riittää. Lauantai ja sunnuntai menikin sitten osittain tehdessä videoita. Nyt nekin ovat vihdoin valmiina. Siispä asiaan.

Perjantaina pelit kulkivat ihan mukavasti ja kortti osui. Tässä alkaa jo hiukan mörkö nousemaan hartioille, että koskahan se alamäki taas alkaa. Ei, hus pois. Ei tuollaisia saa alkaa edes ajatella. Nautitaan nyt siitä kun pelit kulkevat hiukan paremmin ja annetaan sen johtaa vielä parempaan. Mielikin on paljon virkeämpi nyt kun touhuillut paljon muutakin. Yksi huono puoli on tullut mieleen tuosta Priman verkosta. Sieltä ei saa esiin vastustajien muckattuja käsiä. B2B -verkossa nuo kädet sai aina näkyviin, kun kävi kyseisen huoneen nettisivujen kautta katsomassa käsihistorian. Kortit näkyivät aina ja joka kerta, vaikka jostain syystä ne eivät kuitenkaan tallennu paikalliseen käsihistoriaan koneellesi. Käsien analysoinnissa olisi jälkeenpäin mielestäni mukavampi nähdä, mitä siellä oikeastaan oli vastassa. Primalla näitä ei siis näe kuin harvoin ja epäsäännöllisesti. Mistä lie sitten johtuu. Tämä taitaa olla niitä järjestelmän ominaisuuksia eikä vikoja.

** [Hold em] (0.05|0.10 No Limit - Cash Game) Real Money
- LP2 sitting in seat 1 with $17.76
- nautti sitting in seat 3 with $5.05
- Button sitting in seat 4 with $18.25 [Dealer]
- SB sitting in seat 5 with $26.65
- BB sitting in seat 6 with $1.80
- UTG sitting in seat 7 with $7.16
- MP1 sitting in seat 8 with $8.26
- MP2 sitting in seat 9 with $12.02
- LP1 sitting in seat 10 with $6.13
SB posted the small blind - $0.05
BB posted the big blind - $0.10
** Dealing card to nautti: ,
UTG folded
MP1 called - $0.10
MP2 called - $0.10
LP1 called - $0.10
LP2 called - $0.10
nautti raised - $0.90
Button folded
SB called - $0.90
BB folded
MP1 folded
MP2 called - $0.90
LP1 folded
LP2 folded
** Dealing the flop: , ,
SB checked
MP2 checked
nautti bet - $2.90
SB folded
MP2 called - $2.90
** Dealing the turn:
MP2 checked
nautti went all-in - $1.25
MP2 called - $1.25
** Dealing the river:
nautti shows: ,
MP2 mucks:
nautti wins $11.10 from the main pot




Torstaina muuten onnistui aika mukavasti vedätys 72:lla. Tuon pelaaminen tosin vaatii vielä harjoittelua, mutta melkoisen adrenaliiniryöpyn sain tästä pelistä. Aina silloin tällöin olen kokeillut pelata näitä huonoja käsiä kuin ässiä, mutta kantti loppuu yleensä kesken. Nyt kuitenkin kaikki meni niinkuin pitääkin. Jännitys oli kyllä melkoinen ja fiilis tuon jälkeen aika huima. Vaikka kyseessä kuitenkin melkoisen pieni ja mitätön juttu, niin siihen floppiin ja vastustajalle reissuun vastaaminen 72offarilla vaati kanttia. Varsinkin kun noissa pienemmissä pöydissä näkyy näitä any ace -henkilöitä joita et saa pudotettua millään pois. Tämä LP1 -henkilö oli hetki sitten hävinnyt yhden buy-inninsä. Ajattelin, että näyttämällä hänelle tuon 72offarin saisin hänet kokeilemaan yhtä hölmöjä minua vastaan, millä hän maksoi muutamalle muulle, ja näin ollen minä saisin vuorostani hänen stackkinsa. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, kun pelit tyrehtyivät usean käden jälkeen. Loppujen lopuksi tuo pelini 72:lla oli oikeaan väliin. Lucky me. Tuossa olisi voinut käydä helposti hullusti.

** [Hold em] (0.05|0.10 No Limit - Cash Game) Real Money
- BB sitting in seat 2 with $7.44
- UTG sitting in seat 3 with $23.97
- MP1 sitting in seat 4 with $4.80
- MP2 sitting in seat 5 with $3.96
- LP1 sitting in seat 6 with $14.98
- CO sitting in seat 7 with $8.73
- Button sitting in seat 8 with $8.15 [Dealer]
- nautti sitting in seat 10 with $24.35
nautti posted the small blind - $0.05
BB posted the big blind - $0.10
** Dealing card to nautti: ,
UTG folded
MP1 folded
MP2 called - $0.10
LP1 raised - $0.80
CO folded
Button folded
nautti called - $0.80
BB folded
MP2 called - $0.80
** Dealing the flop: , ,
nautti checked
MP2 checked
LP1 bet - $1.17
nautti raised - $2.34
MP2 folded
LP1 folded
nautti shows: ,
nautti wins $5.76 from the main pot



Perjantaina sain myös mukavaa postia Amazon.comista. Tilaukseni on vihdoin valmis ja postitettu eteenpäin. Matkalla kattava boksi pätevää pokerikirjallisuutta. Toivottavasti paketti saapuu pian lähimpään postiin eikä jämähdä tulliin. Tämän tilauksen kanssa ei pitäisi kyllä näitä ongelmia tulla, sillä paketin kustannukset postikuluineen pysyivät hyvin aisoissa. Tämä on ensimmäinen kerta kun Amazonista tilailen. Jos kaikki sujuu hyvin, niin tämä ei takuulla jää viimeiseksi kerraksi.

Sunnuntaina illalla kyttäsin pitkään Unibetillä Priman verkossa lähestyvää miljarditta jakoa. Kello oli jo sen verran paljon, että olisi joutunut odottamaan myöhään yöhön, ellei aamuun ennenkuin tuo jako olisi tullut. Päätin siis siirtyä unten maille ja antaa jonkun onnellisen voittaa tuo käsi yön aikana. Työpäivä kun odotti tulevassa aamussa, niin parempi pitää järki päässä ja jalat maassa.


Perjantain saldot:
Prima
NL$10 (full), 1h 20min, 50 jakoa, $ +2,82
NL$10 (full), 1h 03min, 47 jakoa, $ +11,15

Yhteensä:
Dollareita +13,97 $


Sitten onkin jäljellä ne mainitsemani muutamat videot edellisen keskiviikon onnistuneista peleistä. Videot tarvitsevat toimiakseen Flash Playerin 8 version. Tuo hiiri päälle ja valitse käsi, jonka haluat nähdä.